Kaksi vanhaa, vanhaa varista
nuokkuu hiljaa pellon aidalla.
Ruskea on rinta kaisliston,
taivas harmaa. Sataa. Syksy on.

”Kurkikin jo lähti”, veljelleen
toinen virkkaa niinkuin itsekseen.
Pitkä hiljaisuus. Jo toinenkin
”niin maar; lähti”, sanoo takaisin.

Sitten vanhukset taas vaikenee.
Järven pintaan sade soittelee.
Sukii siivenselkää toisen pää.
Toinen joskus silmää siristää.

Höyhenihin niskat kyyristyy
Sataa. Hiljaista on. Hämärtyy
yli pellon mustan kynnöksen.
Tuntuu riihen tuoksu etäinen.

Kaksi märkää, vanhaa varista
nuokkuu aatoksissaan aidalla.
”Täytyy tästä…”, toinen havahtuu,
lentoon verkkaisesti valmistuu.
”Käyhän taaskin tarinoimassa.
Oli oikein hauska tavata."

- Lauri Pohjanpää -

Tämä runo löytyy myös Heikki Sarmannon säveltämänä ja Maija Hapuojan laulamana nimellä Syksy.

Katselukerrat: 2198

Vastaa tähän

Vastaukset tähän keskusteluun

Oli muuten lähellä tänä aamuna, että olisin saanut tähän kylkiäisiksi hyvän kuvan. Kaksi varista istui niskat kyyristyneinä parkkitalon kaiteella ulos-kyltin kohdalla juuri siinä kohdassa, mihin jätin autoni. Rutaleet lensivät pois sillä aikaa, kun kaivoin kameraa kassista.

Syystunnelmointia...

Tämä hieno runo ja varikset tuovat mieleeni muistikuvia menneiltä vuosikymmeniltä.

 Alakouluikäisenä 50-luvun loppupuolella tavailin mielelläni vanhempien siskojeni lukukirjoja  ja sieltä tutustun runoon. Jo silloin se teki jonkinlaisen vaikutuksen ujon maalaispojan mieleen, kuvasihan se hyvin ympäristön lintujen elämää.

Vuosikymmen tai pari myöhemmin pyöri elämässäni vanha vitsi kahdesta variksesta aidalla, joita ammuin. Montako jäi jäljelle? Tietenkin se yksi ammuttu!

Vuosituhannen vaihteen aikoihin olin autoilemassa syksyisellä työmatkalla aikaisin aamulla Alapitkän ja Lapinlahden välillä. Ensin oli tiellä liikenteen uhrina kuollut harakka ja sen ympärillä puolenkymmentä eläväistä frakkipukuista pitämässä heavy-tanssiaisia ja uhmaamassa liikenteenvaaroja. Muutama kilometri myöhemmin oli samasta syystä kuollut varis. Mutta mitä tekivät variksen kolme kaveria? Istuivat tyynenä ja tyylikkäinä harmaissa takeissaan vainajan yläpuolella tievalaisimen varrella.

Molempien hautajaisseurueiden tavoite lienee ollut sama, mutta se tyylikkyys, millä varikset hommaansa hoitivat, oli hieno. Samaa hienoutta löysin nyt tästä runosta. Turha meuhkaaminen ja räkätys on turhaa, eletään niin kuin varikset.

Terveisin Pera S

 

Sain tänä aamuna vihdoin kuvan niistä variksista! Ennen kuin ehdin paremmin zoomailemaan, toinen lähti vissiin asioille takana näkyvään paikkaan...

Vastaa keskusteluun

RSS

© 2014   Created by Jaana Turunen.

Merkit  |  Ilmoita ongelmasta  |  Palveluehdot